"Tässä hetkessä

 kaikki on hyvin"

Olen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ammattilainen; energiahoitaja sekä kouluttaja noin 20 vuoden kokemuksella. Työni ytimessä on ihmisen kohtaaminen ihmisenä.

Elämä on lukemattomien kurssien, opintojen ja koulutusten lisäksi opettanut minulle sen, kuinka tehdä työtäni. Olen kulkenut läpi vaikeiden aikojen, menettänyt paljon, selvinnyt monesta ja kasvanut hyvin vahvaksi ja itsenäiseksi naiseksi. Kiitos kaiken tämän, osaan tänä päivänä todella kohdata ihmisen sellaisena kuin hän on. 

Elämäsi aikana saatat kohdata surua, stressiä, burnoutin, identiteettikriisin... ja silloin minä voin auttaa sinua löytämään suunnan, toivon ja oman sisäisen voimasi – askel kerrallaan. Teen energiahoitoja, ohjaan kursseja ja tapahtumia, ja pidän esimerkiksi Aarrekartta kursseja, joiden avulla voi vahvistaa yhteyttä omaan sydämeen ja unelmiisi. 

Tähtäimenä minulla on edessäpäin puhujan työt.

Uskon, että kaikki järjestyy, kun alkaa kulkea sitä omaa polkuaan. Uskoo itseensä ja ihan pienesti edes tykkää itsestään. Kulkeminen helpottuu, kun kuljetusta polusta tulee vahvempi.